Sotatilanne on saanut useat meistä ahdistuneiksi ja levottomiksi. Mielessämme saattaa olla erilaisia traumamuistoja, jotka aktivoituvat, kun kohtaamme nykyhetkessä jotain vastaavaa kokemusta.  Usein emme tunnista traumaamme. Se on hyvin usein myös taakkakertymää vaikkapa edellisiltä sodan käyneiltä sukupolvillta. Tunteet siirtyvät myös puhumattomina isiltä pojille ja äidiltä tyttärille.

 

Kriisitilanteessa tarinankertoja mielessämme aktivoituu. Mieleemme nousee ehkä vanhempiemme kertomukset ja niihin liittyvät tunteet. Pelkästään ambulanssin ääni saattaa saada kehomme jähmettymään. Mielikuvituksemme on ottanut vallan ja hallitsee meitä! Se on mestari värittämään tulevaisuuden pahinta mahdollista kauhuskenaariota.

 

Maailman tilanne nytkin kaikessa kauheudessaan on myös ehdottomasti tilaisuus kohdata menneitä tunnemöykkyjä. Kauhuajatuksemme eivät ole uusia. Ne eivät johdu vain tästä kyseisestä kauhunäytelmästä.  Tunteet, ajatukset ja uskomukset, jotka meissä jokaisessa aktivoituu, ovat siellä tavalla tai toisella jo olleet. Tilanne on kauhea, mutta kuitenkaan se ei voi koskaan vastata oman mielemme värittämiä tarinoita.

 

Omia tunteita tulisi kohdata lempeydellä ja armollisuudella. Olisi hyvä huomata ja tunnistaa mitä itsessä ja omassa kehossa tapahtuu. Kun meillä on tunteita, joita olemme koko elämämme juosseet karkuun, ei niitä todellakaan ole helppo tunnistaa. Usein emme edes tiedä, emmekä salli itsemme tunnistaa mitä kaikkia tunteita sisällämme viriää. Tunteet ovat kuitenkin avain rauhaan. Tunteiden tunteminen on aitoa elämää ja vastakohta masennukselle.

 

Kokenutkin tunnetyöskentelijä saattaa löytää itsestään uusia tasoja, kun oikea sota on näin lähellä. On helpompaa osoittaa sormella ulkoista vihan kohdetta, kuin olla oman vihan tunteensa äärellä. Toisinaan vaatii paljon rohkeutta pysähtyä itsen ja oman kokemuksen äärelle.

 

Kaikilla tunteilla on myönteinen tarkoitus. Esimerkiksi vihan tunne kertoo omien rajojen tarpeesta.

 

On ymmärrettävää, että jos lapsena on kokenut vaikeita tunteita, turvattomuutta, hylkäämistä, vähättelyä tms, emme haluaisi enää kohdata näitä tunteita. Olemme tehneet sisäisen alitajuisen päätöksen ”Tätä tunnetta en halua enkä aio enää kokea!”.  Tämä päätös on tuolla hetkellä ollut meitä palveleva ja suojeleva.

 

Olemme jossain kohtaan rakentaneet muurin tunteiden ympärille ja alkaneet vältellä niitä. Oikea rauha voi kuitenkin  löytyä  vain uskaltautumalla hyväksymään myös vaikeilta tuntuvia tunteita kehollisesti.  “Vaikeiden” tunteiden kohtaaminen vaatii suurta halukkuutta ja sitä, että turvallisuuden tunnetta itseä kohtaan on jo vähän syntynyt. Jos haluamme oikeasti rauhaa ja vapautta, meidän on päätettävä uudelleen. Päätettävä siitä, että haluamme taas kohdata kaikki sisällämme olevat tunteet. Se varmasti tuntuu pelottavalta ja suurelta, mutta se on myös tie sisäiseen rauhaan.

 

Kivun läpi on mentävä hyvin lempeästi ja kerros kerrokselta. Itselle sopivin kokoisin askelin. Tulemmekin huomaamaan, että sen mitä luulimme kivuksi, ei itseasiassa ole laisinkaan kipua vaan vapautta. Tunteet ovat vain halunneet tulla nähdyiksi ja kohdatuiksi. Vaikeita tunteita ei ole. On vain tunteita.

 

Tunteita voi tarkkailla hyvinkin armollisesti ja edetä itselle sopivaan tahtiin. Matka saattaa tuntua pitkältä, mutta tunteiden tuntemiseen kannattaa suhtautua kiinnostavana prosessina eikä suoritettavana projektina.

 

Voit esimerkiksi alkaa tunnistaa mitä kehossasi tapahtuu. Mitä tunteita siellä on.  Tunteita voi kirjata ylös ja pitää tunnepäiväkirjaa. Kaikki tunteet ovat tervetulleita. Nimeä tunteita ja tunne myös kehollisesti missä kohtaa kehoasi ne tuntuvat. Älä tuomitse mitään tunnetta tai kokemusta. Hyväksyntä ja myötätunto kehoasi kohtaan on välttämätön. Arvostelulla ja tuomitsemisella emme pääse eteenpäin.

 

On hyvä tiedostaa, että toiset tunteet (kuten viha, häpeä, turhautuminen, arvottomuus, avuttomuus) saattavat tuntua sietämättömältä kohdata. Näitä tunteita voi tarkkailla aluksi hieman etäämmältä, kohdata vaikka pelkästään tunteen reunoja. Tunteita ei kannata jäädä analysoimaan. Jos huomaat samaistuneesi ja jääväsi kiinni tunnetiloihin, voi olla hyvä irtaantua tunnetyöskentelystä ja lähteä vaikka kävelylle.

 

Kun olet ”täysin lukossa” tai paniikkireaktiossa tunnekokemuksesi kanssa, voi olla hyvä siirtää huomio kehon sijaan ympäristöön. Voit huomioida mitä ääniä ympärilläsi on. mitä ympärilläsi tapahtuu, Mitä havaitset. Jos olet ulkona, voit alkaa havaita maassa olevia asioita, käpyjä, kiviä, sammalta. Siirrä rauhassa huomio ympärilläsi oleviin asioihin ja aistiärsykkeisiin. Näissä tilanteissa on hyvä todeta mielessään ”nyt traumamuistoni aktivoitui”. Pelkäävään itseen tulisi löytää hyvin myötätuntoinen näkökulma. Pelko on joskus palvellut jotain tärkeää. pelko ei poistu itseä soimaamalla.  Voi myös kiinnittää paniikkitilanteessa huomion hengitykseen ja sanoa hiljaa mielessä: ”hengitän sisään- hengitän ulos”.

 

Tunteet kuuluvat tulla kohdatuiksi. Kaikilla tunteilla on lupa elää. Usein se työ mitä voimme itse tehdä pelkojemme kanssa on jo tässä tunnetyössä. Kun tunteelle antaa vähitellen tilaa, se alkaa muuttua, liikkua ja ehkä joskus ajan myötä haalistuu. Sanon rehellisesti, paljon tunnetyöskentelyuä tehneenä, että en usko pikatietä olevan!

Tunteita ei kuulu työstää. Niitä ei kuulu piilottaa eikä poistaa. Tunteet tekevät elämästä elämisen arvoista. Tämä on mielstäni suuri motivaatio kohdata itsessä olevia vaikeita tunteita. Sen minkä luulimme olevan kipua, voikin olla suurta vapautta ja helpotusta.

 

Tunnemyrskyssä on hyvä muistuttaa, että minä en ole yksikään vaihtuva tunnetilani tai yksittäinen tunteeni. Tunteet ovat kuin säätila. Ne menevät ja tulevat. Mutta myös vaikeat tunteet ja pelot tulevat aina uudestaan ja uudestaan, niin kauan kun suostumme kohtaamaan ne.

 

Tunteita on verrattu myös näyttelijöihin lavalla. Kaikenlaisia rooleja ilmenee ja näyttelijät vaihtuvat. Pysyvä minä, pysyvä minuus on kuitenkin se joka voi katsella näitä näyttelijöitä lavalla..

 

Tunteisiin liittyvät vahvasti myös ajatukset. Ajatukset ja uskomukset ovat niitä, joita voimme mielessäni työstää. Voimme alkaa tuoda tilaa myös ajatuksillemme. Kun vähitellen opimme tunnistamaan pelkomielemme, opitun tarinankertoja puhetta, voimme alkaa kyseenalaistamaan ajatustemme todenmukaisuutta. Ajatuksillemme emme voi mitään eivätkä ne koskaan lakkaa olemasta. Voimme kuitenkin löytää aivoihimme vaihtoehtoisia reittejä ja uusia ajatuksia. Näin musta- valkoisesta alkaa löytyä myös erilaisia sävyjä. Ollaan siis hyvin lempeitä myös ajatuksillemme. Ne ovat kuin villejä lapsiamme. Niillä on lupa olla, mutta meidän ei tarvitse pomppia lapsen pillin tahdissa.

Jos huomaat voivasi erityisen huonosti, älä epäröi hakea apua. Apua voi hakea vaikkapa lyhytterapiasta, johon pääsee ilman lähetteitä. Monilla alueilla on myös ilmaisia kriisikeskuksia. Tutkitusti paha olo lievittyy jo ajanvarauksen jälkeen!

Hyväksyntää ja lempeyttä sinulle toivoen;

Kaisa

 

Ps. Myös luonto saattaa auttaa hermostoa vapautumaan ja pääsemään rauhan tilaan. Askeleen hidastaminen, läsnäolevaan hetkeen asettuminen, yksityiskohtien havaitseminen voi auttaa rauhoittumaan. Mitä kuulen? Mitä aistin? Mitä näen?