Oletko sinä äitinä kokenut yksinäisyyttä jossain elämänvaiheessasi? Miltä yksinäisyys on tuntunut tai tuntuu? Tunnetko olevasi yksinäinen, vaikka sinulla on ystäviä ja perhe ympärillä? Koetko epämääräistä ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa tai tunnetko toisinaan itsesi ulkopuoliseksi tutummassakin kaveriporukassa?
Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyminen voivat olla peritty malli omilta vanhemmilta, mutta jotkut tutkimukset osoittavat yksinäisyyden kulkevan jopa geeneissä. Kyse voi olla myös tunnelukosta, joka voi erikoisella tavalla saada olon tuntumaan eristäytyneeksi, ulkopuoliseksi ja ikäväksi jopa läheisimpien ihmisten läheisyydessä. Tunnelukot voivat esimerkiksi syntyä
- Varhaislapsuudessa koetusta välinpitämättömyydestä, joka voi johtua vaikkapa omien vanhempien heikoista sosiaalisista kontakteista ja taidoista
- Kiusatuksi tulemisesta lapsena
- Alistamisesta lapsuudessa
- Jatkuvasta hylkäämisestä varhaisvuosina, perustarpeisiin ei ole vastattu
- Fyysisestä tai psyykkisestä väkivallasta lapsuudessa
- Vanhempien jatkuvasta riitelystä ja huutamisesta
- Suojattomuudesta, sillä sinuun on lapsuudessa jo iskostettu kuinka vaarallinen paikka maailma on
- Toisten ihmisten tarpeiden edelle laittamisesta aina ennen omia
Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja varmasti sinä äitinä keksit siihen omalta osaltasi vielä paljon lisättäviä asioita. Asioita, joita olet kurjimmassa tapauksessa joutunut jopa itse kokemaan omassa lapsuudessasi tai kenties seuraamaan sivusta. Mielessäsi saattoi käydä myös tilanteita, joita olet kohdannut oman lapsesi kanssa tai joita olet käyttänyt toimiessasi itse vanhempana. Omia tunteitaan ja tunnelukkojaan on kuitenkin mahdollista oppia avaamaan, kunhan vain rohkeasti opit kuuntelemaan oman sisäisen lapsesi tarpeita. Ja erityisesti niitä tuntemuksia, joihin itse kaipasit lohduttavaa olkapäätä vaikeina ja yksinäisinä hetkinä.
Suosittelen sinua tekemään tunnelukkotestin osoitteessa: www.tunnelukkosi.fi, mutta puntaroimaan myös suhdettasi yksinäisyyteen. Voisiko yksinäisyys opettaa sinulle jotain itsestäsi? Tai kohtaako kenties alla olevat tositarinat oman tilanteesi kanssa?
”Minä kyllä jaan rakkautta lapsilleni päivittäin, mutta kenen kanssa jakaisin tämän yksinäisyyden tunteen?”
– Nainen 37 v.
”Joskus tuntuu, että oma miehenikään ei ymmärrä minua. Hänen mielestään olen sosiaalinen ja iloinen ja minulla on ystäviä enemmän kuin hänellä. Näin ei kuitenkaan oikeasti ole. En pidä työkavereita millään lailla ystävinäni, eivätkä hekään varmaan minua. Sitä on vaan pakko tulla jotenkin toimeen. Oikeasti olen yksinäinen.”
– Nainen 29 v.
”Onhan meillä periaatteessa kaikki hyvin ja materiankin puolesta asiat kunnossa. On kaunis koti, vaatteet itsellä viimeisintä muotia ja rahasta ei ole puutetta. Mitä tämä kuitenkaan hyödyttää, kun ei ole ketään kenen kanssa voisin jakaa tämän ilon.”
– Nainen 34 v.
”Elämä on toisinaan niin väsyttävää. Rahasta on koko ajan tiukkaa ja mitään ylimääräistä ei voi tehdä. Kesät ovat hirveitä kun ei ole varallisuutta tehdä yhtään mitään. Ehkä tätä ahdistusta lisää juurikin se, että ei ole niitä ystäviä. En oikeastaan kaipaisi kesälle mitään aktiviteettia jos saisin itselle ja lapsilleni edes seuraa. Meidän näköistä seuraa. Se olisi oikea siunaus. Mutta kun ketään ei asu mailla halmeilla ja meitä pidetään muutenkin vähän erikoisina…”
– Nainen 40 v.
” Muutimme asuinalueelle, jossa ei tunnu olevan muita ikäisiäni äitejä. Tylsistyn lapsen kanssa kotona. Ystävilläni ei ole lapsia. He ovat sitä paitsi kaikki työssä tai opiskelevat. Tulen hulluksi lässyttäessäni vain lapselleni päivästä toiseen.”
– Nainen 27 v.
Äitinä sinä tarvitset positiivisia, tukevia ihmissuhteita ja ystäviä ympärillesi ehkä enemmän kuin missään muussa elämäntilanteessa. Lasten kasvattaminen ja huolehtiminen tuntuu välillä hyvin vastuulliselta tehtävältä. Äitinä et voi ehkä koskaan täysin luovuttaa tai laskea hallintaasi. Ainakin henkisesti tunnet enemmän tai vähemmän polttavaa vastuuta selkärangassasi. Tämän vuoksi vertaistuki, kaverit, läheiset ja ystävät ovat ehkä suuremmassa osassa elämääsi kuin koskaan.
Voitkin miettiä, mitä toiveita sinulla olisi sosiaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyen. Millaista olisi unelmaelämäsi vaikka puolen vuoden kuluttua? Minkälaisia ihmisiä toivoisit elämääsi ja kuinka paljon aikaa (päivässä tai viikoittain) haluaisit viettää ystävien kanssa? Vai onko elämässäsi tällä hetkellä joku ihmissuhde, joka kuormittaa sinua liikaa? Vaikka suosittelinkin pohtimaan suhdettasi yksinäisyyteen, uskon kuitenkin ihmissuhteiden olevan kaikista arvokkain asia elämässä. Uskalla siis itsekin ottaa konkreettisia askeleita kohti uusien ihmisten tapaamista. Missä voisit tavata ihmisiä? Lähde rohkeasti leikkipuistoihin, kerhoihin tai harrastuksiin ja harjoittele myös avautumista suhteessa muihin ihmisiin. Sosiaalisuus on ehdottomasti asia, jota pitää harjoitella. On myös luonnollista, että ihmissuhteet kehittyvät hitaasti. Ole siis kärsivällinen uusien mukavien tuttavuuksien kanssa. Muistathan myös, että nykyiset suhteesi kuten suhde omaan lapseesi, on mahdollisuus joka päivä harjoitella toisen kohtaamista uudella tavalla. Välillä aina kompuroiden, mokaillen ja taaksepäinkin kulkien.
Iloa, valoa, lämpöä ja paljon naurua päivääsi äiti!
