Kun mieli käy ylikierroksilla: pieni opas maadoittumiseen ja hermoston lempeään ymmärtämiseen
Olen viime aikoina pysähtynyt miettimään, mitä tapahtuu silloin, kun mieli lähtee laukalle ja ahdistus hiipii päälle. Huomaan sen itsessänikin: hetket, jolloin ajatukset alkavat kiertää kehää ja keho tuntuu painavalta, kireältä tai sumuiselta. Silloin maailma ympärillä supistuu, ja pään sisäinen uhkakuvateatteri ottaa vallan.
Juuri näissä hetkissä maadoittuminen on tärkeää. Sillä en tarkoita mitään suurta ja mystistä – vaan arkista, konkreettista läsnäoloa. Kykyä palauttaa huomio siihen, mikä juuri nyt on totta: tilaan, ympäristöön, omaan kehoon.
Pienet asiat voivat olla parasta ensiapua
Kun ylikuormitus kasvaa, meille voi tulla tunne, että tarvitaan isoja ratkaisuja: jotain, joka pysäyttää kaiken kerralla. Todellisuudessa hermostomme rauhoittuu usein pienistä, toistuvista teoista. Askeleista, jotka tuovat takaisin maan pinnalle.
Hermostolla on kaksi tuttua ääripäätä:
-
yliaktiivinen “pakene tai taistele” -tila, joka tuntuu kiireenä, hätänä, levottomuutena
-
jäätynyt tila, jossa elämä tuntuu pysähtyneeltä, harmaalta tai etäiseltä
Näiden ääripäiden välillä olisi kuitenkin olemassa kolmas tila: luonnollinen rauhan ja sosiaalisen yhteyden tila, jossa mieli selkeytyy ja keho rentoutuu. Moni meistä ei vain ole koskaan oppinut viipymään siellä.
Miksi rauhoittuminen on niin vaikeaa?
Kun mieli tulkitsee jonkin uhaksi – vaikka uhka olisi vain ajatus tai vanha uskomus – hermosto ei halua rauhoittua. Siksi hengitysharjoitukset saattavat tuntua hyödyttömiltä, tai joogatunti ärsyttää. Keho tekee juuri sitä, mitä sen kuuluukin tehdä: yrittää suojella sinua.
Siksi hermostoa ei voi pakottaa. Mutta sitä voi vakuuttaa. Lempeästi, toistuvasti ja vähän kerrallaan. Usein se tarkoittaa sitä, että opettelemme kyseenalaistamaan omia automaattisia tulkintojamme ja palauttamaan itseämme konkreettisiin aistimuksiin.
Miten maadoittua hetkessä?
Tässä muutama yksinkertainen, nopea keino:
1. Anna katseen vaeltaa
Katsele tilaa ympärilläsi. Nimeä esineitä. Laske värejä. Huomaa pieniä yksityiskohtia. Näin laajennat näkökenttää, joka stressissä kapenee.
2. Palaa kehoon
Tunne jalkapohjat lattiaa vasten. Istuinluut tuolilla. Olkapäät lepäämässä.
Pelkkä kehon painon huomaaminen on yllättävän tehokasta.
3. Pysähdy hetkeksi, vaikka mieli väittäisi, ettei ole aikaa
Stressaantunut mieli uskaltaa harvoin pysähtyä – vasta kun keho tai mieli alkaa “pettää”, on pakko. Voit kuitenkin aloittaa aiemmin, pienillä hetkillä.
Entä jos pelkään hidastamista?
Tämä on yleistä. Moni ajattelee, että “hidastaminen” tarkoittaa passiivisuutta tai jähmettymistä. Että jos en paahtaisi täysillä, en olisi enää minä.
Todellisuudessa rauhoittuminen ei ole sama asia kuin pysähtyminen. Se on tilan luomista: mahdollisuutta hengittää selkeämmin ja olla yhteydessä itseensä.
Kun puhuminen on parasta ensiapua hermostolle
Vaikka pienet arjen keinot auttavat, joskus mieli jää silti kiertämään samoja ratoja. Silloin tärkeintä ei ole “skarpata” tai keksiä vielä yksi itsehoitokeino, vaan puhua ääneen siitä, mitä sisällä tapahtuu.
Uskon, että puhuminen mielessä pyörivistä asioista on usein parasta ensiapua hermostolle. Kun joku kuuntelee ja peilaa, hermosto saa kokemuksen: en ole yksin tämän kanssa. Se jo itsessään alkaa rauhoittaa. Joskus mieleen on juurtunut isompia pelkoja ja hidastaminen tuntuu uhkaavan koko identeettiä. Terapiassa on mahdollisuus edetä syvemmälle kohti pelkoja ja sitä kautta tervettä omanarvontuntoa.
Jos koet, että mieli käy ylikierroksilla, ajatukset kiertävät kehää tai hermostollinen kuormitus on alkanut näkyä arjessa, olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni.
Otan vastaan terapia-asiakkaita Tampereella, Sukkavartaankadulla.
Voit ottaa yhteyttä: kaisa@leijonansielu.fi