Uskalla elää itse ja anna nuoren rauhassa irtaantua sinusta
Pikkulasten kanssa eläminen on yhtä ilon ja surun vuoristorataa. Päivän mittaan tunteet heittelevät niin vanhemmilla kuin lapsillakin laidasta laitaan. Lapset vievät paljon voimavaroja (ihan fyysisestikin), mutta myös antavat valtavasti. Vanhemmat todella kokevat olevansa tarvittuja ja rakastettujakin. Rakkaus virtaa väistämättä pikkuihmisten kanssa asuessa ja eläessä.
Lasten tärkeimpiä tehtäviä on kuitenkin vähitellen itsenäistyä ja kasvaa eroon vanhemmistaan. Kun lapsi kasvaa ja ottaa näitä itsenäistymisen tärkeitä askeleita, saattaa vanhempi kokea itsensä alitajuisesti hylätyksi. Suurimmillaan nämä tunteet muuttuvat epämääräiseksi ahdistuneisuudeksi kun oma pienokainen tulee murrosikään. Yhtäkkiä vanhempi saattaa tuntea itsensä tyhjäksi, surulliseksi, alakuloiseksi ja tarpeettomaksi. Luultavasti muutoksentarve kohdistuu myös työelämään, uraan tai parisuhteeseen. Herää kysymys; Kuka minä nyt olen? Harva kuitenkaan oivaltaa tämän tyhjyyden tunteen liittyvän voimakkaasti lasten itsenäsitymiseen ja ”tyhjään syliin”.
Nuoret tarvitsevat vielä paljon apua ja tukea. Tämä apu on muuttunut yhä käytännöllisemmäksi ”tukitoimeksi”. Kauppaostosten määrä tuplaantuu. Samoin vaatekoot ja niiden hinnat! Pienet söpöt tennarit ovat muuttuneet jättimäisiksi ”kanooteiksi” eteisen lattialla. Kotityöt eivät ole vähentyneet lainkaan. Kun lapsi kasvaa ja itsenästyy, jää vanhemmille kuitenkin enemmän ja enemmän omaa aikaa. Muutosten tapahtuessa nopeasti, ei vanhemmat ole yleensä miettineet mitä he nyt alkavat sitten tekemään.
Monet jatkavat tuttua ja turvallista toimintaa; kodinhoitoa, lenkkeilyä, kaupassakäyntiä. Mutta missä on aito ilo ja rakkaus? Olen kuullut niin monen vanhemman turhautuneen tässä vaiheessa. Yhtäkkiä parisuhteeltakin kaivataan jotain uutta ja enemmän huomiota toiselta. Tämä on hyvin luonnollista. Lapsesi ei enää tatvitse sinua kuten ennen. Halit ja sylittelyt ovat jääneet minimiin. Ei ihme jos äiti tai isä kysyy; Kuka minä nyt olen? Kuka minusta välittää? Mikä on elämäni tarkoitus?
Tämä on elämän luonnollista kiertokulkua ja yksi tärkeä vaihe elämässä. Eräs ajanjakso on tullut tiensä päähän. Siirtymäajat ovat yleensä raskaita. Pahinta on takertuminen lapseen tai kumppaniin. Lapselle on annettava tilaa! Irtautuminen vanhemmista vähitellen on nuoren tärkein tehtävä. Jos tätä ei tapahdu, se on ennemminkin epänormaalia.
Ehkä sinun on aika löytää jälleen itsesi ja kysyä; Mikä minulle voisi tuottaa iloa? Mieti montako vuotta sitten viimeksi sinulla on ollut aikaa miettiä tätä? Ehkä ennen lastesi syntymää? Ei ihme jos elämässäsi on tyhjyyden tunnetta. Nyt on taas sinun aikasi ja vähitellen uuden aikakauden alku! Rakkaus ei kuitenkaan katoa minnekään ja tulette edelleen tavitsemaan toinen toisianne- Ehkä se näyttäytyy vain hyvinkin eri muodoissa kuin ennen. Ole paikalla ja KUUNTELE kun lapsesi haluaa puhua. Näitä aikoja tulee vielä❤
Annetaanhan lasten itsenäistyä rauhassa ja mennään itsekin iloa kohden!
Itseesi satsaama ilo tulee heijastumaan ulos läheisiisi moninkertaisesti! Miten voisit tänään pitää oikein hyvää huolta itsestäsi?
Voimia erityisesti villien ja vapaiden kesälomateinien vanhemmille! Ja arvokasta päivää meille ihan kaikille!
Kaisa
Valitse ilo- verkkovalmennus tulossa elokuussa-17! Koska ilo on toinen nimesi!