“Siis älä siitä huoli, näinhän täällä käy
aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy
Tuuli ajan mittaan pilvet valjastaa
ikuisuuteen karkaavat tähdet paljastaa” (Eppu Normaali, Näinhän täällä käy)

 

Näin kaamoksen keskellä ulkoinen valo vedetään meiltä Pohjolan asukkailta minimiin. Aurinko on siellä jossain. Jossain toisella puolella planeettamme ihmiset elävät pitkiä, valoisia, aurinkoisia päiviänsä. Olen alkanut uskoa, että meidän kaamosmasennuksessamme on  kyseessä pohjimmiltaan pelkästään psykologinen tai henkinen ilmiö.

 

Sain viettää eilen iltaa kolmen pikkutenavan kanssa. He tanssivat, maalasivat, nauroivat, lauloivat ja  seisoivat päällään eikä kukaan valittanut pimeydestä. Uskon, että pikkulapset ovat vielä niin yhteydessä todelliseen luontoonsa ja sisäiseen hehkuunsa, ette he eivät tarvitse ulkoista valoa tai ylipäänsä juuri mitään muutakaan itsensä ulkopuolista asiaa muistuttamaan elämän ILOSTA. Meissä kaikissa on olemassa se sama maagisuus kuin pikkulapsissa. Se on vain piilossa, kuten aurinko marraskuussa. Vaikka aurinkoa emme voi kaivaa esiin, niin meillä on olemassa kyky saavuttaa oma sisäinen lapsemme, valomme ja hehkumme takaisin.

 

Valo on ilon, virkeyden, energian, elämän ja rakkaudenkin symboli. Kun emme yksinkertaisesti saa valoa emmekä näe sitä, usko siihen häipyy. Marraskuussa sisäinen valo ja luottamus elämän valoon jotenkin punnitaan. Marrasväsymyksessä monet ihmiset poteroituvat koteloihinsa, lämpimiin yksinäisiin koteihinsa. Näin vältämme myös yhteyden tuoman sisäisen valon hehkun mukavasti. Pimeinä iltoina yhteyttä maailmaan luo vain puhelimen näytöltä kirkkaasti loistava sininen väri.

Tiedän ihmisiä, jotka rakastavat tätä pimeää vuodenaikaa ja oikein kaipaavat sen tuomaa lepoa, piiloutumista ja rujoutta. Miten on sinun laitasi?

 

Ehkä valtaosalla pimeä vuodenaika herättää kuitenkin väsymyksen, vetämättömyyden, yksinäisyyden, erillisyyden ja ilottomuuden tunteitakin. Ulkomaailman pimeys ja rumuus heijastaa kuvitelmaamme, että  sisällämme olisi oikeasti jotain pahaa, rumaa ja pelottavaa. Poltamme kynttilöitä ja laitamme pikkuisia ledvaloja koristamaan paikkoja, mutta mielestäni myös muistuttamaan siitä, että valo on. Heikko valonsädekin pyrkii muistuttamaan siitä valtavasta valosta, joka oikeasti on kaikkialla ja myös  meidän jokaisen sisällä- tuntui siltä tai ei! Todellinen elämän valo, hehku, liekki, rakkaus, elämän voima ole oikeasti kuitenkaan yhtään vähäisempi vuodenajasta huolimatta.

 

Miten sitten luottaa valoon kun sitä ei näe? Miten ylipäänsä voi luottaa sellaiseen mikä ei ole käsinkosketeltavaa?  Siinäpä erittäin hyvä kysymys ja ilolla kuulen juuri sinun ajatuksiasi tästä.

Olisiko tässä sinulle inspiraatiota marraskuun kaamoksen keskelle? Suosittelen rinnalle oppaaksesi syyskuussa julkaistua, ihanaa lukijapalautetta saanutta Löydä Leijonanvoimasi- kirjaani. Tämä tehtäväkirja auttaa sinua pureutumaan suoraan omaan elämääsi, mitä ikinä siinä tällä hetkellä onkaan meneillään<3. Kirja on 31 päivän itseopiskelukurssi. Jos sisäinen hehkusi on nyt jostain syytä piilossa, olen varma, että tehtyäsi kirjan harjoituksia, saat yhteyttä omaan sisäiseen, iloiseen, loistavaan luontoosi!

Osta kirja esim. täältä:

https://kauppa.viisaselama.fi/ostoskori/

 

Rakkautta, iloa ja valoa kaamoksen keskelle ystäväni<3. Siellä se aurinko aina on eikä ole hyljännyt meitä yhtään mihinkään<3.

 

Kaisa