Pidän ajatuksesta, jossa jokaiseen päivään suhtaudutaan kuin kokonaiseen elämään.

 

Matti Nykäsenkin sanoin. ”Aina on uusi tsäänssi”.

 

Negatiivisuuden kierteestä ei ole helppoa irrottautua. Mitä synkemmäksi oma mielemme muuttuu, sen syyllistävämmäksi myös sisäinen puhe muodostuu.

 

Uupuneena tai turhautumisen  syövereissä ei ehkä ole helpointa tuosta noin vain ottaa uutta alkua. Kääntää uutta sivua. Tai ajatella yhden päivän olevan kokonainen elämä.

 

Minusta yhden päivän mittainen elämä on kuitenkin hieno tapa elää elämäänsä. En ole vastuussa kuin tästä yhdestä päivästä ja siitä mikä voisi tehdä siitä itselleni paremman.

 

Jos omaa oloa voi jotenkin helpottaa- se kannattaa tehdä.

 

Masentuneena tai väsyneenä mieli ja ajatukset pyörivät erityisesti menneisyydessä. Menneissä valinnoissa. Masentunut mieli vertailee itseään muihin ja myös omaan ”ihanneminäänsä”. Tai kuviteltuun menneisyyden minään. Siihen ”parhaaseen versioon” itsestä. Mielemme on taitava kuvittamaan näitä vertailukelpoisia, menestyneitä yksilöitä. Etenkin masentuneena!

 

Oikeasti meillä ei ole ketään mihin verrata. Emme todellisuudessa tiedä yhtään mitään mitä muut ihmiset ajattelevat sisällään tai  minkälaisten asioiden kanssa he juuri kamppailevat. Omat ajatuksemme ja sisäisyytemme koemme vahvasti. Se mitä ulkoapäin toisesta ihmisestä näkyy, on pelkkää kuvaa ja mielen luomaa kuvitelmaa. Ihan jokaisella on varjonsa ja jokainen meistä kamppailee ajoittain omien ajatustensa kanssa.

 

Menneisyyden puiminen vaatii sisäistä energiaa. Aamun ajatus yhden päivän mittaisesta elämästä, vaatii meidän käyttämään energiaamme johonkin myönteiseen, mukavaan, rakentavaan.

 

Se kuka on pitkään elänyt masennuksessa tai kriisin keskellä ei luultavasti tiedä eikä ehkä edes löydä asioita joista pitää. Labyrintista tuntuu olevan vaikeaa päästä ulos, vaikka miten yrittää.

 

Labyrintissakin  voi olla kuitenkin useita ulos johtavia väyliä. Ei vain yhtä. Pienen askeleen ottaminen itselle hyvän tuntuiselle polulle tänään on riittävä ulospääsy. Pienet hyvät asiat taipuvat kasaantumaan ja niistä voi löytyä suurempikin väylä johonkin.

Murehtimisen ja huolehtimisen sijaan huomio suuntautuu läsnäolevaan hetkeen.

 

Oma tie on kaikesta huolimatta juuri se tie missä olet nyt. Elämme ja hengittämme juuri tätä hetkeä. Emme voi olla missään muualla kuin juuri nyt olemme. Vain mieli ja ajattelu vertailee ja ehdottaa, että pitäisi olla aivan jossain muualla.

 

Jossain vaiheessa vaikeidempien aikojen jälkeen tulee myös aika kääntää uusi lehti ja ottaa itse vastuu. Vastuuta ei tarvitse ottaa kaikesta, vain tästä yhdestä päivästä kerrallaan. Olisiko mahdollista kokeilla herätä aamulla ja miettiä miten itse voisin  tästä aamusta, tästä päivästä, näillä reuna-ehdoilla parhaan mahdollisen itselleni. Pienetkin hyvät teot ja valinnat itseä kohtaan voivat aiheuttaa iloista mieltä. Jopa siitä huolimatta, että yö olisi ollut huonosti nukuttu tai, että päivä näyttäisi koostuvan epämieluisista asioista.

 

Mikä olisi yksi kiva asia itselle, jonka voisi mahduttaa epämieluisalta tuntuvaan päivään.

 

Yksi hyvä keino on palautta vanhat toteutumattomat unelmat mieleen. Olisiko ne vielä mahdollista kaivaa naftaliinin kätköistä esiin ja puhaltaa liekkiin. Mitä olisi tehdä rohkea päätös toteuttaa joku unelma? Miksi et muka voisi? Oletko 100 prosenttisen varma, että et saisi sitä MITENKÄÄN järjestymään?

 

Tai miten olisi vanhaan tai uuteen harrastukseen meneminen? Itselle tehdyt hyvät valinnat lisäävät yleensä hyvää mieltä, iloa ja kyvykkyyden tunnetta. Kun tekee ja toteuttaa itselleen hyviä asioita nykyhetkessä, menneisyyden asioita ei enää tulee niin mietittyä.

 

Hyvää yhden päivän mittaista elämää sinulle, Huomenna on taas uusi alku!

Kaisa

Ratkaisukeskeinen terapeutti. Jos kiinnostuit enemmän ratkaisukeskeisestä terapiasta, voit lukea lisää täältä: Vastaanotto Tampereella Sukkavartaankatu 8, Kaisa

Myös nuorille

Mihin ratkaisukeskeinen terapia perustuu?