Käsi sydämmelle aikuinen. Kuinka usein pelkäät ja murehdit lapsesi puolesta?
Viisaammat kertovat, että huoli ei kuulemma koskaan katoa, vaikka lapsi täyttäisi 50- vuotta! Toisinaan meillä vanhemmilla on vain häilyvä epämukava tunne jonkun lapsen suhteen, että kaikki vain ei ole kuten pitäisi. Häilyvä huoli nakertaa omaa elämänvoimaamme eikä välttämättä ole edes todellinen.
Olin viime viikolla Lapset puheeksi – keskustelussa menetelmäkoulutuksessa ja itselleni asia herätti paljon ajatuksia erityisesti meidän vanhempien hyvinvointiin liittyen. Menetelmä on hyvin yksinkertainen kysymyspatteristo, jota voivat käyttää kaikki lasten ja perheiden kanssa työskentelevät siihen koululutuksen saaneet ihmiset. Tämä tutkittu menetelmä on jo melko laajasti levinnyt koko maahamme ja saanut erinomaisia tuloksia.
Menetelmän avulla vanhempi saa käydä osa-alueittain läpi (esim. lapsi koulussa, vapaa-aikana ja viikonloppuna, käyttäytyminen, tunne-elämä jne, suhteen vanhempiin, sisaruksiin, harrastukset/ leikit jne..) erityisesti lapsen vahvuuksia. Menetelmä paljastaa myös lapsen mahdollisen haavoittuvuuden alueet. Siis vanhemman arvion näistä.
On vanhempia, jotka murehetivat paljon lastensa puolesta ja niitä jotka eivät. Joskus syytä huoleen olisi, mutta aikuinen ei piittaa. Itse tapaan paljon enemmän vanhempia, jotka murehtivat, pelkäävät ja käyttävät elämänenergiaansa etsimällä haavoittuvuuksia sieltä missä niitä ei edes ole. Tämä kirjoitus onkin juuri tällaisille vanhemmille suunnattu.
Mielestäni tämän menetelmän/ kysymyspatteriston etu on se, että vanhempi saa selville mikä perhettä/ lasta hänen mielestään todella vaivaa (haavoittuvuus) ja erityisesti tuoda esiin myös lapsen upeat vahvuudet! Aikuinen saa pohdiskella laajasti omia kokemuksiaan omasta lapsestaan ilman asiantuntijan mielipiteitä. Mitä koulutuksessa ei korostettu, oli mielestäni juuri se, että me aikuiset tunnumme niin hyvin aina tietävän mikä lasten/ nuoren ongelma on. Jos asia vaivaa aikuista, on se nimenomaan (myös) vanhemman ongelma.
Vein menetelmää hiukan pidemmälle ja haluan tarkastella sitä myös toisesta näkökulmasta. Mitä jos lapsen haavoittuvuus/ ongelma ei olekaan aina lainkaan lapsen ongelma vaan oikeastaan vanhemman ongelma? On monin tavoin todella hyvä, että vanhemman huoli tulee puheeksi, mutta en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että vanhemmat tulkitsevat lastaan aina oikein. Tai sitten olen itse vain omassa elämässäni hyvin epäonnistunut omissa yrityksissäni tietää mikä on lapsen huolena (tai onko edes mikään). Lähtökohtaisesti omat olettamukseni menevät aina täysin metsään kun olen oppinut ottamaan asioista paremmin selvää.
Huoli kuitenkin kertoo aina jostain. Vai kertooko?
Olemme toistemme peilejä täällä (projektion käsite)
Kannustaisin siis vanhemman katsomaan myös hyvin rehellisesti itseään peiliin niiltä osin mitkä kokee lapsen haavoittuvuusalueiksi. Lapsen/ Nuoren oireet eivät kerro aina ongelman todellista syytä eli sitä mistä oire johtuu. Eikä meidän vanhempina tarvitsekaan sitä aina tietää. Mutta kannustaisin rohkeasti ja avoimesti aikuista tutkimaan miten tämä kyseinen lapsen ongelma esiintyy aikuisen omassa elämässä. Otetaan esimerkiksi vaikka huoli lapsen yksinäisyydestä (vanhemman kokemana). Kannustaisin vanhempaa miettimään:
miksi hän kokee lapsen kärsivän yksinäisyydestä? Missä kohdassa vanhempi on kokenut itse yksinäisyyttä elämässään? Kokeeko vanhempi juuri nyt itsensä yksinäiseksi jollain tasolla? Mitä ajatuksia vanhempi kokee sanasta yksinäisyys? Onko yksinäisyys paha? Mitä hyvää yksinäisyydessä on? Miten vanhempi voisi kokea enemmän yhteyttä yksinäisyyden sijaan?
”Kaikki aikovat muuttaa maailmaa, mutta kukaan ei aio muuttaa itseään” – Leo Tolstoi
Tarkoituksenani ei ole millään tavalla vähätellä lapsen tai nuoren ongelmia, vaan osoittaa miten peilaamme toinen toisiamme täällä. Me olemme paljon enemmän vuorovaikutuksissa ja yhteydessä toinen toisiimme kuin osaamme kuvitella. Haluaisin tällä kirjoituksessa kannustaa vanhempia tutkimaan syyttelemättä, syvällisesti ja avoimesti omaa itseään ja käymään läpi omat haavansa ja antamaan ennen kaikkea itselleen (ja muille) anteeksi kaikki menneet ja nykyiset ongelmat.
Kunpa osaisimme lasten ja nuorten kanssa (tai vaikka niiden viisikymppisten lastemme kanssa) keskittyä vielä enemmän heidän potentiaaliin ja vahvuuksiin. Meillä kaikilla on kapasiteettia niin paljon enemmän kuin voimme milloinkaan edes kuvitella. Meidän ei tulisi käyttää yhtään enempää aikaa negatiivisten, kielteisten asioiden ja haavoittuvuuksien kanssa jumppaamiseen kuin on pakko. Ongelmat ovat uskallettava kohdata, tuntea ja käydä läpi. Kyse on pohjimmiltaan keskittymisestä, havainnoistamme ja mielestämme.
Se kasvaa mihin kiinnitämme huomion.
Ben Fuhrmania lainatakseni; Milloinkaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Tämän kun me vanhemmat ja kaikki lasten kanssa työskentelevätkin aina muistaisimme. Joka ikisellä lapsella ja aikuisella on huonoja kokemuksia menneisyydestä. Osa niistä ovat myös täysin omia tulkintojamme. Perimmiltään kaikki on jollain tapaa aina tulkintaa. Meillä jokaisella on omat väripalettimme, jolla väritämme kaikki tapahtumat elämässämme.
Meillä on aina mahdollisuus muuttaa omaa tarinaamme. Tämän myötä haluaisin antaa aivan jokaiselle vanhemmalle ja lapselle vakuutuksen siitä, että mitään peruuttamatonta ei ole voinut tapahtua. Aivan kaikki on mahdollista! Toivotan tänään ennen kaikkea myötämielisyyttä ja armollisuutta itseäsi kohtaan äitinä tai isänä. Pysähdy tähän hetkeen ja mieti miten voisit pitää oikein hyvää huolta sinusta itsestäsi juuri nyt. Arvokasta päivää sinulle <3
Kaisa
——————————————————————————————————————————–Esimerkkejä murrosikäisen kysymyksistä Lapsi puheeksi- menetelmässä
Nuoren kuvailu. Minkälainen hän on? Vahvuus haavoittuvuus?
- Mieliala ja käyttäytyminen
- Onko nuorella huolia? Minkälaisia?
- Oletteko hakeneet ja saaneet apua? Mistä?
Nuori kotona
- Suhteet vanhempiin
- Entä siskoihin ja veljiin?
- Miten arkiasiat sujuvat kuten nukkuminen, syöminen