Kaikki se valo jota emme (vielä) näe
Tämän blogitekstin otsikko on lainattu Anthony Doerr:n palkitusta ihanasta romaanista Kaikki se valo jota emme näe. Palataan siihen valoon hetken päästä.
Harvapa meistä oikeasti haluaa kokea ahdistuneisuutta, pettymystä, pelkoa, surua, häpeää tai vaikka masennusta. Toisaalta tavoittelemme mielellämme sellaisia tunteita kuin innostus, keveys, ilo, myötätunto, mielenrauha jne. Voi olla oikeasti hirveän ahdistavaa jos kuvittelee, että saisi kokea vain jotain tietynlaisia tunteita. Kaikki tunteet kuuluvat elämään eikä mitään tunteita itsessä tulisi kieltää. Tunteiden kieltäminen tai niiden vähättely voimistaa niitä ja sairastuttaa. Tunteiden kuuluu virrata, mennä ja tulla. Tunteet ovat seurausta ajatuksista. Tunteet ovat ensiksi tunnistettava, että niiden kanssa oppii elämään ja seuraamaan niitä etäämmältä.
Entä kun on jäämässä negatiivisen tunnemöykyn alle tai silloin kun on viipynyt möykyn alla jo pitkäänkin, eikä valoa ole enää näkyvissä? Kun oma tunne ja kokemus näyttävät, että elämä on synkkää, ahdistavaa ja vaikeaa, on hyvin normaalia, että usko loppuu. Silloin tarvitaan lujaa luottamusta, että valoa ON. Vaikeimpina aikoina on luotettava täysin sokeasti, että kuilun pohjalta on olemassa tikapuut ylös kohti valoa. Valoa ei vielä näy ja siksi kiipeäminen tuntuu niin turhauttavalta. Tässä kohtaa on tärkeää muistaa pienten askeleiden merkitys. Älä luota pelkästään omaan voimaasi, luota siihen, että kun todella haluat apua ja osoitat itse halukkuuden muutokseen, apua kyllä tulee.
Usein pienikin halukkuus ja ponnistus riittää muutosprosessin alkuun saattamiseksi. Tähän lienee perustuu myös terapiassa tunnistettu ensimmäisen istunnon muutos. Usein jotain parempaa on jo alkanut tapahtumaan ajan varaamisen ja ensimmäisen istunnon välisenä aikana. Avun pyytäminen vaatii valtavaa rohkeutta. On tunnustettava oma riittämättömyys ja pienuus. Ja sekös on egoillemme niin vaikeaa. Ja kuitenkin juuri sieltä heikkouden keskeltä löytyy meidän todellinen voimamme ja vahvuutemme. Terapeutti Tommy Hellsten on kirjoittanut mielestäni osuvasti omavoimaisuudesta, johon helposti sairastumme. Monelle on valtavan pelottava ja suuri askel lähteä pyytämään apua. Omavoimaisuudesta luopuminen on todellista rohkeutta. Vain todella rohkeat uskaltavat näyttää avuttomuutensa. Me kaikki tarvitsemme apua toinen toisiltamme.
Jotkut meistä pelkäävät myös paljastuvansa hulluiksi tai saavansa jotain mielenterveyden leimoja (tautiluokituksia tai diagnooseja) pyytäessään apua. Ehkä tästäkin syystä monet etsivät apua virallisen hoitojärjestelmämme ulkopuolelta. Ja hyvä niin. Auttajan ei tarvitse aina olla ammattilainen. Usein asioiden ja omien tunteiden rehellinen paljastaminen vaikka ystävälle voi osoittautua mitä mainioimmaksi terapiaksi. Kaikki apu mistä suinkin on hyötyä, kannattaa ottaa vastaan. Avusta kieltäytyminen on rakkaudettomuutta ja laiminlyöntiä itseä kohtaan. Sinä ansaitset kaikkea hyvää<3
Toinen ihminen voi heijastaa sinulle omaa valoasi takaisin. Mielestäni tämä on terapian syvin olemus. Tässä ei tarvita välttämättä ammattimaista terapeuttia tai asiantuntijaa.
Eri terapiamuotojen ja suuntausten tutkimuksissa on käynyt yllättäen ilmi, ettei itse terapiamenetelmillä ole niinkään merkitystä, vaan mm. sillä, että asiakas saa tuntea tulevansa oikeasti kuulluksi ja nähdyksi. On hyvin parantavaa paljastaa jollekin vaikeimmat ajatukset, tunteet ja kokemukset. hyväksyvässä ilmapiirissä. Mielestäni valo syntyy juuri täällä varjojen alueella. Yksikin tällainen eheyttävä kokemus voi olla hyvin merkittävä ja luhistaa ongelmavyyhtejä ja uskomusrakennelmia mitkä ovat vuosia painanut ehkä alitajuisestikin mieltä.
Kuka meistä voisikaan sanoa olevansa täysin normaali? Tämän vuoksi diagnoosien sijaan on mielestäni paljon, paljon hyödyllisempää keskittyä olemassa oleviin voimavaroihin, repliky hodinek omiin kykyihin, mahdollisuuksiin ja iloa tuoviin asioihin. Se kasvaa mihin kiinnitämme huomion. Tämä ei tarkoita vaikeiden asioiden peittämistä tai sivuuttamista. Oman kärsimyksen läpi on uskallettava mennä. On eriasia jäädä kärsimyksen ja tunnelastin alle. Tunteisiin voi todella jäädä kiinni ja siitä ei ole mitään apua!
Tikapuut valoon koostuvat yleensä pienen pienistä askelmista. Tässä ammattiauttajasta voi olla paljon hyötyä. Kun valoa ei ole vielä näkyvissä, voi omat voimat ja luottamus hyvään olla liian vähissä ylöspäin nousemiseksi. On helpottavaa kun on joku vierellä joka luo toivoa ja uskoa ja näkee myös jo kaiken tapahtuneet edistyksen ja voimavarat. Sillä voimavaroja ja kykyjä – niitä meissä kaikissa riittää enemmän kuin yksikään meistä voi edes kuvitella. Ja sitä valoa on olemassa! Se on samaa valoa meissä kaikissa ja se kuuluu meille jokaiselle.
Valon pilkahduskin on merkittävä. Sitä on seurattava, koska tämä heijastus tulee valon ja ilon lähteestä, joka on meille kaikille yhteistä ja loputonta. Viisaat ovat sanoneet, että ydin minuuden tunteemme on lopulta sama kaikilla. Mitä tästä ajattelet?
Älä anna itsesi uskotella ettet olisi riittävän hyvä. Sinä olet täynnä voimaa, iloa ja mahdollisuuksia. Sinun ei tarvitse TEHDÄ yhtään mitään ansaitaksesi nämä. Koska sinä olet. Arvokasta päivää sinulle rakas lukija! Muista kaikki se valo jota et ehkä juuri nyt näe<3
-Kaisa
Tulossa ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan perustuvia keskustelu/ kuunteluaikoja ilman lähetettä Tampereella loppusyksystä.
Ehkä haluat myös tutustua tulevaan kirjaani oman voiman löytämisestä. Oman VOIMAN löytäminen ei ole omavoimaisuutta vaan pohjimmiltaan siitä luopumista. Todellisella voimallamme ei ole mitään tekemistä oman egomme kanssa<3.
