Ja nyt ei puhuta vihreistä vihanneksista ja liikunnan tuomasta energiasta, vaikka nekin ovat todella tärkeitä. Eniten energiaa vievät kuitenkin huonot ajatukset ja mielen temppuilut. Tämän kolmiosaisen postauksen aiheena onkin uuden energian lisääminen mielen tasolla.1 osa postauksesta käsittelee luottamusta ja uskoa elämään. Ei ihan pieniä asioita! Näitä asioita ei voi korjata terveellisellä ruokavaliolla ja lenkkeilyllä. Etenkin läheisriippuvuudesta kärsivillä ihmisillä elämän kontrollointi ilmenee myös aivan tarpeettomana vastuunkantamisena lasten pärjäämisestä ja pelkona, että he vahingoittuvat lähestulkoon kaikista elämän vastoinkäymisistä

On toisinaan hirveän raskasta olla äiti. Tai ainakin se tuntuu siltä. Kun lapsi sairastuu vakavasti, loukkaa itsensä tai tekee ikäviä juttuja, joista saat palautetta päiväkodista tai koulusta. Kun olet yksin vastuussa lapsesta tai turvaverkkosi ovat heikot. Tai kun olet itse heikoilla, sairas väsynyt tai ylityöllistetty. Olen jutellut monien pienten lasten äitien kanssa ja usein elämän raskaaksi tekee alitajuinen järisyttävän painava vastuun tunne lasten hyvinvoinnista, pärjäämisestä, taloudesta, terveydestä, kasvatuksesta jne. Ja me äidithän koemme olemme itse vastuussa aivan näistä kaikista! Huh, ei ihme jos vähän huippaa ja elämä tuntuu raskaalta taakalta!

Erityisesti näinä hetkinä meidän on luotettava siihen, että elämä kantaa. Elämä on kaiken kaikkiaan niin ihmeellistä. Ajattele vaikkapa kehoasi miten se toimii, sairastut ja kehosi alkaa itse korjaamaan sairautta kuumeen avulla. Myös verenkiertosi toimii, se vain tapahtuu ilman että teet sille mitään. Sydämesi pumppaa jatkuvasti, hengityksesi tapahtuu automaattisesti. Et sinä ole vastuussa siitä, että ne tapahtuvat.

Mieti miten voisit myös erottaa arjessasi ne asiat joista olet oikeasti vastuussa juuri nyt? Onko sinulla hätä nyt, tässä hetkessä? Oletko aivan varma? En tarkoita nyt ajatuksiasi vaan tätä kyseistä läsnä olevaa hetkeä?

On asioita jotka vaativat suunnittelua ja toimintaa, mutta usein pienten lasten arjessa meillä on jatkuva hälytystila päällä turhaankin. Joskus istumme totaalisesti paniikkinappulan päällä vaikka suoranaista hätää ei olisikaan. Tämä on sinällään ihan luonnollinen reaktiomalli ja luultavasti sinulla on ollut sille tarve aiemmin. Mutta oletko ihan varma, että et voisi nyt vähän hellittää?  Vaatii luottamusta päästää irti hallitsemisesta ja asioiden kontrolloinnista. Katso lapsiasi, onko heillä paniikki ja hätä? Mikäli ei ole, huomaa että ongelma on sinussa ja ajatuksissasi. Älä usko ajatuksiasi. Muista, että ne ovat vain ajatuksia. Ota vastaan apua jos sinusta tuntuu ettet tiedä miten alkaisit hellittämään.

Tutkimuksissa on havaittu sellaisten ihmisten olevan onnellisempia jotka uskovat johonkin. On helpompi irrottautua arjen stressistä kun voi antaa huolensa jollekin muulle. Kun ymmärtää että ei itse hallitse kaikkea ja että elämä todellakin kantaa. Luulen, että luottamuksen tunteen kannalta on tavallaan sama mihin uskoo, uskooko  Jumalaan, Universumin lakiin, Korkeampaan voimaan, Allahiin, Budhaan, Jeesukseen vai johonkin epämääräiseen ”kaiken takana” olevaan elämän älyyn.  Vai ihan vain maailmaan parempaan.Voitko  sinä uskoa, että asioita tapahtuu ilman, että sinä pieni ihminen olet vastuussa aivan kaikesta? Voisitko viestittää itsellesi, että voit vapauttaa kehosi ja mielesi turhasta kontrolloinnista heti kun mahdollista.

Luota elämän älyyn ja anna lapsesi rauhassa kompuroida.

Uskalla antaa lapsen olla rauhassa huonolla päällä ja epäonnistua. Meillä kaikilla on huonoja päiviä. Kiinnittämällä liikaa huomiota lapsen kiukutteluun, me vain pahennamme tilannetta. Lapsi saa väärän käsityksen, että ei saa tuntea mitä tuntee. Lasten on saatava myös kokea omat kolhunsa ja vastoinkäymisensä. On välttämätöntä että lapsi yrittää, epäonnistuu, on surullinen, pettynyt ja kompuroi. Lapsellasi on kokonainen oma elämä edessään kaikkine ihanuuksineen ja pettymyksineen; hän rakastuu, pettyy, etsii paikkaansa, iloitsee myöhemmin nuoruudestaan jne. Sinun tulisi olla peruskallio eikä lähteä mukaan lapsen kaikkiin haluihin ja pyyntöihin.

Vähitellen vanhemmuuden tiellä opimme, että meidän on lopulta kuitenkin päästettävä irti. On hyvä jos lapsi on saanut kokeilla rauhassa omia siipiään ja rajojaan turvallisessa ympäristössä. Epäonnistumiset ovat välttämättömiä, ne opettavat myös parhaiten lasta tuntemaan itseään. Lapsellasi on aivan oma polku kuljettavana ja oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa, joka on todennäköisesti aivan erilainen kuin omasi. Sinun tehtäväsi on paitsi huolehtia ja rakastaa lastasi, myös antaa tilaa lapsen potentiaalin kehitykselle.

Uskallatko sinä jo tänään lakata silottamasta tietäsi lapsen edellä? Lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakkautta ympärilleen. Vanhempi, joka rakastaa itseään, kykenee rakastamaan myös lastaan ehdoitta. Ehkä voisit hellittää kontrolliasi, huolehtimistasi ja riittämättömyydentunnettasi ja käyttää näistä vapautuvan energian itsesi rakastamiseen. Blogikirjoituksen toinen osa käsitteleekin tätä itsensä rakastamisen vaikeutta perhe-elämän pyörityksessä.

Luottamuksellista päivää sinulle ja perheellesi<3