Mitä teet niinä hetkinä kun olosi on kaikista huonoin? Jos olosi on todella kurja ja ahdistus iskee, vaikkapa yön pimeinä, yksinäisinä tunteina? Mikä sinua auttaa selviytymään niissä hetkissä? Mitä kaikkea olet yrittänyt? Mistä on ollut eniten apua?

Tapasin eilen aivan mielettömän elämäniloisen ja hurmaavaan hopeatukkaisen 80- vuotiaan naisen, joka oli selvinnyt elämässään hyvin vaikeista asioista ja löytänyt monia voimavaroja ja ihmisiä tielleen. Hän teki auttamisetyötä edelleen hyvin vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa. Hän oli löytänyt myös luottamuksen Itseensä ja elämään. En voinut olla huomaamatta sitä valoa ja rakkautta mikä hänessä oli.

Tämä nainen myönsi kuitenkin nyt pelkäävänsä. Hän oli sairastunut vakavasti ja oli joutumassa isoon leikkaukseen, joka nosti hänessä pintaan ahdistusta, pelkoa, surua ja suoranaista epätoivoa. Hän kertoi miten murheen aihiossa hänen uskonsa elämään ei vaan riitä ja miten pelot tuntuvat valtaavan koko mielen ja miten kaikista syvimmätkin rukoukset, tekstit tai ajatukset tuntuvat vaan sanahelinältä kun pelko syö mieltä.

Minullakin on kassikaupalla hienoja ajatuksia, menetelmiä, ratkaisusarjoja, affirmaatioita. On joogaa, mindfullnesia, pyhiä tekstejä, lauluja ja visualisointeja. Olen tehnyt kuitenkin mielenkiintoisen havainnon. Kun mieli on musta, se ei halua ottaa vastaan hyvää. Tai joku osa mielestä kyllä haluaa, mutta osa siitä sabotoi niin vahvasti, että hyvät aikomukset eivät tunnu menevän läpi ja sekavat ajatukset eivät vain jätä rauhaan. Mielen kirkastuminen tuntuu aikaavievältä ja pitkältä prosessilta.

Juuri näissä hetkissä olen huomannut, että on yksi keino ylitse muiden. Vaikka ongin ja etsin kuinka omasta mielestäni, vaikka miten meditoin, rukoilen, liikun  ja joogaan- ei niistä ole ollut koskaan yhtä paljoa apua kuin parantavasta kohtaamisesta. Siitä, että saan kertoa täysin läpinäkyvänä, haavoittuvana itsenäni läheiselleni tai ulkopuoliselle miltä minusta tuntuu.  Olen tuonut synkimmätkin pelkoni ja itsevihani näkyviin. Yhä useammin olen saanut huomata, että parannus tapahtuu hetkessä. Tämä on uskomaton voima eikä se tarvitse mitään syväluotaavia analyyseja ja hienoja pohdintoja.

Suojamuurimme estävät ihmisiä pääsemästä lähellemme. Muuri ei ole koskaan muissa ihmisissä vaan ainoastaan itse voimme tiputtaa oman suojauksemme. Ja kun olemme sen uskaltaneet tehdä vaikka ihan pienenä hetkenäkin- on se mielettömän vapauttavaa ja helpottavaa. Parannus on siinä ja stressaavat ajatukset saattavat olla hetkessä tipotiessään. Ihme on tapahtunut!

 

Kuka voisi kuulua sinun kannustusjoukkoihisi? Kenelle sinä voisit ensimmäisenä avautua? Kuka on tukenut sinua kun olosi on ollut kaikista vaikein? Mitä se vaatisi, että uskaltaisit olla aivan läpinäkyvä ja avoin? Mikä puhuu sen puolesta, että sinusta on näyttämään todellisia tunteitasi ja kokemuksesi aivan avoimesti edes yhdelle ihmiselle?

 

”Kylläpäs taakkani keventyikään. Nyt voin keskittyä elämässäni taas hyviinkin asioihin”  Jakoi eilinen lady olotilastaan kohtaamisen jälkeen. Se lämmitti myös minun mieltäni. Auttaminen on myös saamista. Kuuntelija ja autetettava saavat molemmat ja parantuvat yhdessä. Mielestäni muiden auttaminen on paljon helpompaa kun avun ottaminen vastaan. Se, että minuakin saa auttaa, on myös lahjan antamista toisella. Kuinka ison luottamuksen osoituksen annankaan toisille kun annan heidän auttaa minua<3. Isoimpia asioita mitä voi oppia on se, että minuakin saa auttaa.

 

Miten on: lähdetkö talkoisiin? Onko sinusta sanomaan kanssani; Minuakin SAA auttaa<3

 

Läsnäolevia ja lämpimiä kohtaamisia toivoen;

 

Kaisa

 

Ps. Jatkan ensi vuoden alussa mentaalivalmentajan koulutuksen viimeistä osiota ja syvennän hypnoositaitojani. Otan mielelläni muutaman uuden harjoitteluasiakkaan vastaan tammikuussa. Jos koet kiinnostusta ja kutsua terapeuttiseen hypnoosiin/ mielikuvaohjaukseen, niin ota yhteyttä yksityisviestillä tai kaisa@ leijonasielu.fi