Suloinen, juuri kävelemään oppinut poika kaatuu aikaisin aamulla tutulla päiväkodin pihamaalla. Hän nousee sinnikkäästi ylös, mutta pyllähtää lumikökköön uudemman kerran. Hän vilkaisee topakasti takana kulkevaa isäänsä ja nousee hyvin määrätietoisesti takaisin pystyyn. Poika päättää laittaa oikein juoksuksi, sillä aamun tärkein asia on olla ennen isää ulko-oven luona. Käsi koskettaa jo melkein ovea, mutta rappusten kohdalla poika kaatuu jälleen. Siitä hetkestä alkaa sydäntä riipaiseva isä-huuto. Isä tulee nopeasti pojan luo ja nostaa hänet pystyyn. Isä puhaltaa, halaa ja rauhoittelee poikaa hyvin rakastavasti, mutta mikään ei nyt auta. Pieni poika on silmittömän raivon vallassa ja koko maailma tuntuu romahtavan siihen hetkeen. Seuraan tilannetta ikkunasta. Pojan sinnikkyys ja tahto selviytyä itsenäisesti ovat käsin kosketeltavissa ja jollain tavalla minulla nousee vahva ymmärrys häntä kohtaan. Yllättäen poika kuitenkin hiljenee ja jatkaa viimeiset portaat tyytyväisenä isän kädestä pitäen- jopa pieni hymy huulillaan. Onpas saumatonta yhteistyötä, mietin hiljaa mielessäni.
Tämä pieni hetki avartaa mieleni ja tajuan jotenkin hyvin selvästi, ettei kukaan meistä ihmisistä tule selviämään tästä elämästä ilman (isompia tai pienempiä) kolhuja tai haastavia elämänvaiheita. Me voimme kuitenkin valita, kuinka näihin kolhuihin suhtaudumme. Osaammeko itsekään aina ottaa apua vastaan tai turvautua läheisiimme, vaikka siihen olisi mahdollisuus? Osaammeko aidosti myöntää myös heikkoutemme? Se ei todellakaan ole aina helppoa. Varsinkin kun haluaisi pärjätä omillaan, kuten pieni poikakin juoksiessaan isää karkuun.
Koen silti vahvasti, että juurikin yhteistyötaidot, toisten ihmisten kunnioittaminen, anteeksiantaminen, sopeutuminen muuttuviin tilanteisiin ja myönteinen elämänasenne ovat sellaisia asioita, joita haluaisin perintönä jälkikasvuillekin siirtää. Onkin syytä opetella elämään ensiksi itse näiden arvojen mukaisesti, eikö vain?
Saman päivän aikana huomaan murehtivani aivan mitättömiä asioita; lasteni harrastuskyytejä, viikon ruokalistaa, huonosti nukuttuja öitä ja eritoten liikunnan vähäisyyttä viime aikoina. Seison ajatuksiini vaipuneena päiväkodin pihalla ja kiinnitän katseeni poikaan, jonka elämäntehtävä on kaivaa pieniä jokia isosta kuralammikosta. Koska minä olen tehnyt jotain noin antaumuksella? Hetkessä eläminen kun on niin tärkeä taito ja sitä pitäisi mahtua päiviimme hurjasti enemmän!
Ymmärrän yhtäkkiä, että elämänilo löytyy juuri niistä pienistä oivalluksista ympärillämme. Sellaisista hetkistä, jossa olemme läsnä ja jotka tuntuvat hyvältä. Ne hetket usein johdattavatkin meitä taas huomaamatta kohti niitä asioita, joita kaipaamme sen hetkiseen elämäämme lisää.
Heken päästä seison sählymaila kädessä lasten joukossa ja tunnen liikkumisen ilon ilman kuntosaliakin. Miksi en tehnyt tätä jo eilen?
Työpäiväni viimeisinä tunteina seuraan lapsiryhmäni tyttöä ja poikaa, jotka leikkivät sulassa sovussa keskenään. Mitä ihmettä? Hetki sitten he retuuttivat toisiaan hiuksista niin, ettei harmitukselle meinannut tulla loppua. Näinkö riidat ja negatiiviset ajatukset toisia kohtaan unohdetaan, tosta noin vain? Ei kai? Tai siis..tottakai! Näinhän sen pitäisi meidän aikuisten elämässäkin mennä. Ainakin pienten erimielisyyksien jälkeen negatiiviset ajatukset toista ihmistä kohtaan pitäisi välittömästi raapia mielestä pois.
Mitäkö tästä päivästä opin lapset?
Iloitsin suunnattomasti ulkopeleistä kanssanne. Iloitsin siitä, etten siinä hetkessä murehtinut yhtään mitään, vaan keskityin 100% pallon potkimiseen. Tajusin, miten paljon asioita te omaksutte ja opitte päivittäin. Teillä on palava halu joka päivä oppia lisää. Miten on minun laitani? Voisinko itsekin opetella jonkun uuden taidon vaikka joka kuukausi tai edes vuosi?
Kiitos lapset, että opetatte nauramaan myös arjen pienille asioille ja näytätte ettei tämä maailma niin monimutkainen paikka ole elää. Täällähän voi oikeastaan ihan vapaasti kohdata uusia asioita, innostua, pettyä ja kiukutellakin jos siltä tuntuu. Täällä saa olla utelias, esittää rohkeasti kysymyksiä ja olla kompuroiva uusien haasteiden kanssa. Teidän kanssa toimiessani sisältäni kumpusi erikoinen voima ja vapaus.Teidän lähellänne tulisi jokaisen aikuisen viettää enemmän aikaa. Olette te kyllä oikeasti melkoisia esikuvia meille!