Hermostuitko lapsillesi taas? Paloiko pinna oikein urakalla ja jopa huusit kovaan ääneen? Lupasit ehkä itsellesi viime kertaisen raivokohtauksesi jälkeen, ettet enää koskaan toimi tällä tavalla. Uskalla kuitenkin jälleen kerran antaa itsellesi anteeksi ja pyydä vilpittömästi lapseltasikin anteeksi! Tiedosta tosissasi, että toimit väärin ja muistuta itseäsi, ettei huutamisesta seuraa koskaan hyvää lopputulosta. Erityisesti pieni lapsi tipahtaa täysin omasta ajattelustaan jos hänelle huudetaan silmittömän raivon vallassa.
On kuitenkin täysin normaalia, että kaikilla äideillä palaa joskus pinna. Aivan varmasti meistä jokaisella! Joillakin äideillä hermoa koetellaan vauvavuosina, kun taas toisilla aggressiivisimmat ajat nousevat ajankohtaisiksi vasta lapsen lähestyessä teini-ikää. Jos elät juuri nyt aikaa, jolloin lapsesi ovat pieniä, et ehkä kykene vielä kyseistä asiaa puntaroimaan. Tai kenties olet jo yhden teini-ikäisen vanhempi ja osaat peilata elämääsi pienen ja isomman lapsen äitinä. Kummassa elämänvaiheessa sinua on koeteltu enemmän?
Jos itse pohtisin asioita, joita aggressiivisuuteen taipuva äiti voisi elämässään harjoitella, mieleeni nousisi seuraavanlaisia ajatuksia:
- Harjoittele itsehillintää ja ennakoi jo etukäteen tilanteita, jossa pinnasi saattaa palaa. Näitä tilanteita voi myös jossain määrin välttää. Älä esimerkiksi lähde ruuhkaiseen lastentapahtumaan, jossa tiedät jo lapsesi karkailevan ja tiedät menettäväsi otteen. Tehkää jotain teidän näköistä kivaa yhdessä!
- Hermostuminen on tunne, joka jossain vaiheessa laantuu. Opettele laskemaan kymmeneen, peräänny tilanteesta tai anna toisen aikuisen viedä asia loppuun jos siihen on mahdollisuus. Tämä ei mielestäni ole missään määrin heikkoutta, vaan omien rajojen ja kykyjen tuntemista parhaimmillaan.
- Sinä huudat ja kiukuttelet, miksei lapsesi saisi tehdä niin? Hyväksy aidosti heidänkin huonot päivänsä osaksi elämää.
- Älä aseta lapsen elämään liikoja vaatimuksia käyttäytymisen suhteen. Katsohan rehellisesti peiliin ja mieti käyttäydytkö itse aina ikätasoosi sopivalla tavalla.
- Tunnista ne asiat lapsessasi, jotka saavat sinut hermostumaan. Yritä hyväksyä ne jossain määrin osaksi elämää. Kaikkea ei tietenkään tarvitse sietää!
- Jatkuva huutaminen huonontaa varmasti lapsen itsetuntoa, eikä anna mallia oikein toimimiseen. Esimerkiksi ruoan tipahtaessa lautaselta lattialle olisi lapselle näytettävä, kuinka ruoka siivotaan. Hillittömän raivoamisen sijaan.
- Vaikka erilaisia tunteita on hyvä oppia tiedostamaan, ei pelkkä huutaminen opeta tunteiden aitoa käsittelyä.
- Ja se tärkein – älä ota elämää niin vakavasti! Kun maitolasi kaatuu, lapsi tepastelee hiekkaisilla saappailla sisällä tai saa kiukkukohtauksia karkkihyllyllä, niin pysähdy itse ja totea vaarimme sanoja lainaten: “Pikku juttu 50-vuoden päästä.”
Äitinä oleminen on rankkaa sekä kovaa työtä, siitä on tasaisin väliajoin hyvä muistuttaa itseään. On täysin normaalia kokea väsymystä, riittämättömyyden tunnetta, kyllästymistä, vihaa ja raivoakin. Toivoisinkin, että antaisit juuri nyt itsellesi paljon kiitosta siitä, mitä kaikkea olet tehnyt, miten paljon olet jo jaksanut ja yrittänyt. Huomaa päivittäin asioita, mitä olet saanut tehdyksi ja mitkä tilanteet ovat sujuneet edes kohtuullisen hyvin lapsesi kanssa. Aina kun ikävät muistot edellisistä riitatilanteista valtaa mielesi, palauta itsesi tietoisesti tähän hetkeen ja luettele ääneen, mitä kaikkea sinä upea nainen olet tänään (kin) jo tehnyt lastesi ja perheesi eteen!
Ihanaa ja aurinkoista päivää sinulle äitI!
