Miten eroon riippuvuuksista? osa 2. Muutamia ratkaisukeskeisiä näkökulmia.

Tämä postaus on jatkoa edelliselle kirjoitukselleni riippuvuuden hyvistä aikomuksista. Mikäli sinä olet päättänyt saada erävoiton omista addiktioistasi tai huonoista elämäntavoista, lue tämäkin. Ratkaisuskeskeinen ajattelu riippuvuuksien selättämiseen tuo oman vaihtoehtoisen näkökulmansa elämänmuutosten kanssa kamppaileville. Ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa ei niin kään kysytä miksi Jeppe juo tai miksi Anni ahmii?

Ratkaisukeskeiset kysymykset kuuluvat ennemmin: Mitä Jeppe voisi tehdä juomisen sijaan?

Mitä Anni on jo onnistunut tekemään vähentääkseen syömistään? Mikä on edes vähän toiminut? Miten tätä hyvää voisi vielä hieman lisätä? Mitkä yritykset eivät ole toimineet? Mitä uutta voisi vielä yrittää? Mitä hyvää pienestäkin muutoksesta sitten oikein seuraa?

 

Monista riippuvuuksista ajatellaan yleisesti, että niistä parantuminen on hidasta ja vaivalloista. Jos ajatuksemme on tämä, tulee muutos taatusti olemaankin hidasta ja jopa mahdotonta. Perinteinen psykologia ja psykiatria ovat olleet hyvin ongelma- ja psykopatologiakeskeisiä. On takerruttu vuosikymmeniksi tutkimaan ja ihmettelemään ongelmien syitä, sairauskeskeisyyttä, diagnooseja ja luokittelemaan ihmisiä. Nykyään onneksi asioita pyritään yhä enemmän tarkastelemaan tämän hetken näkökulmasta. Kiinnitetään huomio meissä jo olemassa oleviin voimavaroihin ja siihen mikä kaikesta huolimatta toimii. Eri hoitomuodot ja lähestymistavat täydentävät toisiaan. Olen varma, että sille joka etsii, keinot löytyvät.

Ratkaisukeskeisessä ajattelussa pyritään lisäämään tätä hyvää pienten askelien verran. Pienet askeleet ovat merkittäviä ja niiden avulla voidaan saavuttaa isoja ihmeitä.

Mikäli sinä kamppailet jonkinlaisen riippuvuuden kanssa, pohdi mikä voisi olla sinua motivoiva tavoite?

Kaikki eivät halua tai kykene edes ajattelemaan lopettamista vaihtoehtona. Usein riippuvuuden muuttuvat ajan kuluttua tavanomaiseksi, totutuksi käyttäytymiseksi ja pinttyneistä tavoista poikkeaminen saattaakin vaatia työtä ja uusia luovia konsteja. Sinä itse tiedät pohjimmiltasi mikä sinulla voisi toimia. Ajattele, että sinussa on olemassa kaikki voimavarat ongelman selättämiseksi. Et vain ole vielä tietoinen niistä.

Mieti hetken missä tilanteissa sinun on kaikista vaikeinta luopua nautintoa tuottavasta asiastasi? Mikä on se hetki päivä tai tilanne, jolloin luopuminen tuntuu vaikeammalta? Mieti ensi alkuun mikä on se tilanne tai hetki, josta haluat vielä pitää kiinni. Mistä kykenisit ehkä luopumaan? Mistä olisi helpoin aloittaa?

Kun riippuvuutta aiheuttava asia tai tekeminen poistuu tai vähenee, tulee elämään hetkeksi tyhjyyttä. Tyhjyyden tilanteissa varmasti hermostuttaa, ärsyttää, turhauttaa jne. Mieti valmiiksi mitä voisit tehdä näinä hetkinä? Mieti ja listaa ylös hyviä asioita mitä voisit löytää haitallisen toiminnan tilalle erityisesti hankaliin hetkiin? Tiedän, että nämä eivät korvaa sitä tunnetta ja tarvetta alkuun mitä kyseisestä aineesta saat.

Ehkä uskallat hieman myös kohdata tätä  ikävää puutteen tunnetta (surua, ahdistusta, jännitystä, levottomuutta tms.) mitä vaille nyt jäät kun et anna kehollesi asiaa mitä se pyytää. Katso tuskaasi hyväksyvästi ja ymmärtävästi. Kokeile aluksi pienin askelin muutosta. Harjoittele haitallisen asian vähentämistä, korvaamista tai siirtämistä. Miten olisi vaikka lenkki ennen viinilasia, tupaakkaa tai suklaalevyä. Ole luova- sinä keksit itsellesi sopivammat keinot.

Käy läpi vielä asioita mitä lopettaminen (tai vähentäminen) sinulle antaa. Mitä se antaa terveydellesi, suhteillesi, urallesi, taloudellesi. Älä jätä huomioimatta pienen pieniäkään asioita. Listaa näitä positiivisia muutoksia ylös viikon, vuoden tai viiden vuoden päähän.

Oletko sinä valmis muutokseen? Sinä olet paljon suurempi kuin tarinasi! Toivo itsellesi paljon luottamusta, vahvuutta ja uskoa selviytymiseen ja kukoistamiseen❤.  Äläkä koskaan lakkaa uskomasta ihmeisiin.

Koska sinä olet❤

Aurinkoista ja hyvää kevätpäivää!

Kaisa